maanantai 24. huhtikuuta 2017

Arpaonnea

Tonttiarvonnalla alkoi tämän rakennusprojektin ja sitä myötä myös blogin tarina syyskuussa 2016. Huomasimme Espoon kaupungin sivuilla ilmoituksen arvonnasta, jossa oli mukana muutamia mielenkiintoisia tontteja. Päätimme siis kokeilla onneamme.

Tonttiarvontaan olemme osallistuneet pari kertaa aiemminkin. Ensimmäisellä kerralla tuli numero päälle 400, toisella kerralla muistaakseni noin 100 ja nyt sitten numero 26, 401:stä hyväksytystä hakijasta. Tässä vuoden 2016 tonttijaossa oli mukana 50 tonttia. Meitä kiinnosti vain Henttaan tontit, joita oli 14 kpl ja muutama niistä ei kiinnostanut turhan suuren korkeuseron ja hankalan rakennettavuuden vuoksi. Mahdollisia tontteja oli noin 10 kpl.

Arvontanumeron selvittyä oli aika lähteä kiertelemään tontteja. Kierroksen jälkeen teimme listan tonteista, jotka meitä kiinnosti. Monissa tonteissa oli hiukan liian vähän rakennusoikeutta tarpeisiimme ja tasamaatonteille ei olisi järkevää rakentaa kellaria. Tästä syystä listan kärkeen nousivat rinnetontit, jossa oli sopiva korkeusero. Sopivalla tarkoitan sitä, että molemmista kerroksista saa uloskäynnin ja silti jää tasaistakin pihaa. Tekemällä osan tiloista kellarikerrokseen saadaan vähäisempikin rakennusoikeus riittämään.

Valintatilaisuuteen saavuttaessa olimme jännittäneet koko aamun mitkä tontit varataan ensin. Meidän ykkösvaihtoehto oli vielä jäljellä kun lähdimme ajamaan varaustilaisuuteen. Suureksi yllätykseksi paikalle saavuttaessa kuulimme, että moni meidän edestä ei ollut tullut ollenkaan paikalle ja pienen tauon jälkeen olisi meidän vuoro valita tontti. Vaikka ykkösvaihtoehto olikin jäljellä mietittiin kuitenkin vielä pieni hetki toistakin vaihtoehtoa. Päädyimme kuitenkin jo pidemmän aikaa ykkösenä olleeseen metsäiseen ja kallioiseen rinnetonttiin jonka takapiha rajoittuu Keskuspuistoon.


Tontti, jonka varasimme, on kooltaan 1088 neliötä ja rakennusoikeutta 163 neliötä. Pienenä haasteena tontissa on suuri osa plt-2-aluetta, jolle talo ei saa ulottua. Rakennettava alue on kuitenkin riittävän suuri, jotta siihen saa sijoitettua toiveidemme mukaisen talon. Tontti rajoittuu metsäiseen keskuspuistoon, joten etelän ja lännen puolella ei ole naapureita heti rajan takana.



Tuleva rakennusprojekti on meille toinen. Vuonna 2009 ostimme tontin yksityiseltä myyjältä Espoosta. Tuolle pienelle 500 neliön tontille valmistui ensimmäinen omakotitalomme ja muuttamaan pääsimme maaliskuussa 2011. Talo oli toiveidemme mukainen ja oikein sopiva perheellemme. Siitä huolimatta päätimme ryhtyä tähän uuteen hankkeeseen saatuamme juuri toiveidemme mukaisen tontin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti