maanantai 29. toukokuuta 2017

Päättämättömän sisustajan väripohdinnat

Edellisestä rakennuskerrasta viisastuneena ajattelin aloittaa maalien ja vahojen sävyjen pohtimisen hyvissä ajoin ja testata ne ennen päätöstä. Nyt olen kuitenkin alkanut pohtimaan jo tehtyjäkin värivalintoja. Talon ulkoseiniin on tulossa kuultava musta sävy ja sen lisäksi terasseihin, katosten harvalaudoituksiin ja katoksen pystyverhoiltaviin osiin joko lehtikuusta tai puuta harmaannuttavalla aineella käsiteltyä puuta. Puun harmaannuttamiseen olen löytänyt ainakin kahta eri vaihtoehtoa Organowood sekä Sioo:x. Aluksi olimme siis miettineet vain lehtikuusta, mutta nyt paremmalta vaihtoehdolta tuntuu tuo harmaannutettu puu.

Kuvan tapainen harmaan sävyinen pystylaudoitus vaihtelevan levyisillä laudoilla voisi sopia korkean hirren rinnalle. Sama väri jatkuisi sitten terasseissa luoden yhtenäisen ilmeen. Suuret terassit myös näkyvät sisältä alas asti olevista ikkunoista. Harmaan puun sävy sopisi hyvin yhteen betonilattioiden kanssa, joita mietimme sisätiloihin.


Tumma puu, harmaa terassi ja kallio sopivat hienosti yhteen. Kuva täältä

Hienon värinen terassi yhdistettynä mustaan taloon. Kuva lainattu täältä.

Ulkoseiniin miellyttävä sävy olisi esimerkiksi Tikkurilan Valtti Color piki, mutta mietimme vielä muitakin vaihtoehtoja. 

Valtti kuullote sävy Piki

Tilasin näytteen Virtasen 4 Öljyn Laatumaalista, vaikka se saattaakin olla hieman liian peittävä makuumme. Testaamme kuitenkin senkin ennen lopullista päätöstä. Virtasen maalia saa tilattua ilmaisen näytepakkauksen täältä. Toimituskin on erittäin nopea. Maali oli noudettavissa heti seuraavana päivänä valitsemastani Värisilmä-myymälästä.

4 Öljyn laatumaali musta

Virtasen sivuilta löytyvästä valikosta löytyi toinenkin hirsitaloon sopiva ulkomaali. Virtasen Tervapetsi, jonka saisi sävytettyä myös samaan mustaan sävyyn kuin tilaamani näyte 4 Öljyn Laatumaalista. Tekisi mieli kokeilla tämäkin vaihtoehto mikäli se on lopputulokselta kuultavampi.

Sisävärien suhteen pohdinta onkin ollut ulkoväriä vaikeampaa. Ikkunan karmien suhteen olin pitkään sitä mieltä, että ne ovat mustat ja keittiö mustavalkoinen. Pohtiessani keittiön värejä, alkoi hieman pehmeämpi värimaailma kuitenkin tuntua hyvältä. Kvikin sivuilla ihastuin tähän vaaleanharmaaseen keittiöön. Tyyliin sopivat hyvin mm. mustat pinnakaiteet, jotka meille on tulossa portaikkoon.

Kvikin keittiö vaalean harmailla ovilla

Sisäkarmien värivalinta tuntuu vaikealta. Olisiko joku alla olevista puun värisistä karmeista kivempi kuin musta? Vai osaan tiloista puun väriset ja osaan mustat karmit? Valkoisia en kuitenkaan halua. Lisäksi alla olevat värit kuuluvat vakioväreihin ja mustat karmit ovat saatavissa vain lisähintaan.

Piklaksen sisäkarmien vakiovärit

Sisäseiniin on etsinnässä peittävää valkoista ja väritöntä puuvahaan. Valkoisen ja puun värisen seinän välillä pitää olla selkeä kontrasti. Ei siis sellaista kuultavaa valkoista, jota on käytetty usein hirsitaloissa. Valkoista olen ajatellut oleskelutilan kaikkiin ulkoseiniin ja puun sävyä olohuoneen ja aulatilan jakavaan seinään molemmin puolin, niin että yhtenäinen paneelipinta jatkuu alakertaan asti. Makuuhuoneet olisi tarkoitus jättää hirsiseinien osalta puun värisiksi. Vain keskimmäisestä makuuhuoneesta, jossa on vain yksi ulkoseinä, paneloidaan yksi väliseinä. Muut makuuhuoneiden väliseinät tulevat kipsilevystä.


Yläkerran pohjakuva



Alla muutamia Osamocolorin vaihtoehtoja joita ajattelin kokeilla. 


Osmocolor Uvivax 7200 väritön ja 7256 valkokuulto sekä 3186 mattalumi

Myös Bloomin paneelivahaa sekä Colorian öljyvahaa on käytetty monissa hirsitaloissa. Täytynee siis testata myös ne.

Bloom paneelivahan sävyt

Jokin puuvahaa peittävämpi vaihtoehto saattaisi siis kuitenkin olla kivempi valkoisiin seiniin. Onnea nikkaroimassa-blogissa on esitelty hengittävä ja peittävän valkoinen maali, joka sopii hirsipinnoille. Hän käytti seinissä itselleni aiemmin täysin tuntematonta Auron maalia, joka olisi sävytettävissä Tikkurilan maalien kanssa samaan sävyyn.

Muiden sisäseinien puuvahojen lisäksi pitäisi löytää saunaan sopiva käsittelyaine sillä puuvahaa ei suositella käytettäväksi saunassa. Sen pitäisi olla kellastumista estävää ja väritöntä. Sauna tulee olemaan hyvin pelkistetty tyyliltään. Vuoden 2014 asuntomessujen kohde Honka Kaarnassa sekä 2016 Honka Markissa oli saunassa luonnollisen sävyiseksi jätetty hirsipaneeli.

Honka Kaarnan sauna

Honka Markin sauna. Kuva täältä.

Saunan tyyliin sopisi esimerkiksi nämä Custom Art-lauteet. Päädyt jäisivät näkyviin kokolasisen seinän kanssa.
Custom Art - lauteet

Näiden pohdintojen jälkeen siis pitäisi hakea hirsipaneelia ja testattavaksi ainakin seuraavia tuotteita:
  • Väritön puuvaha
  • Hieman valkoisella sävytetty puuvaha
  • Peittävä valkoinen puuvaha tai hengittävä maali
  • Saunaan sopiva väritön puunsuoja
  • Sioo:x tai Organowood
  • Musta kuultava hirsipinnoille sopiva ulkomaali

maanantai 22. toukokuuta 2017

Kaihtimet - sisälle vai ulos

Olohuoneeseen on tulossa etelään, itään ja länteen suunnattuja suuria ikkunoita. Talon päädyn ympäri kiertävä terassi varmasti suojaa hieman pahimmalta paahteelta, mutta suomessa aurinko kuitenkin paistaa melko matalalta ja häikäisysuojaa tarvitaan. Ehkä myös näkösuojaa kadun puoleiselle sivulle silloin, kun ulkona on pimeää ja sisällä valot päällä.


Olohuoneessa on viisi ikkunaa, joihin tarvitaan kaihtimet

Sälekaihtimia emme halua suuriin kiinteisiin ikkunoihin ja makuuhuoneissa ne eivät pimennä riittävästi. Paras ratkaisu olohuoneen ikkunoihin olisi varmaankin screen-kaihdin: mutta sisälle vai ulos? Aikuisten makuuhuoneen ja toisen lasten huoneen kapeisiin ja korkeisiin ikkunoihin tulee varmaankin pimentävät kaihtimet, mutta millaiset verhot tai kaihtimet sopisivat ranskalaisten parvekkeiden eteen? Aikuisten makuuhuoneessa on pariovet ja lasten makuuhuoneissa ikkunat ja yhdet ovet.

Ranskalaiset parvekkeet talon pohjoispuolella

Ulos asennettuna screen-kaihtimet suojaisivat varmasti paremmin lämpenemiseltä kesä-aikaan. Niihin pitäisi kuitenkin laittaa myös moottorit, jotka nostavat taas hintaa. Ulkonäkö sekä puhdistettavuus myös mietityttävät ulkopuolelle asennettavissa kaihtimissa.

Sisäpuolelle asennettavissa kaihtimissa ei ehkä tarvitsisi moottoreita. Tämän vuoksi hinta jäisi huomattavasti ulos asennettavia kaihtimia kohtuullisemmaksi. Lämpenemiseltähän sisäpuolelle asennettavat kaihtimet eivät taas estä yhtä tehokkaasti kuin ulkopuolelle asennettavat.

Lasitetulle terassille menevään liukulasioveen ei kaihtimia tarvita. Terassille on todennäköisesti tulossa kuitenkin kaihtimet. Niistä on pyydetty tarjousta suoraan yhdeltä terassilasien toimittajalta, mutta luultavasti pyydän tarjousta myös muualta, sekä terassilaseista että kaihtimista.


Valaistuksen suunnittelua

Edellisessä kodissa meillä oli sisustusvalaisimet vain keittiön pöydän yläpuolella. Sähkösuunnittelua tehdessä ajattelimme että, laitetaan nyt vain valaisinpistorasiat ja myöhemmin sitten ostetaan valaisimet. Sitä myöhempää ajankohtaa ei sitten ikinä tullut, vaan kuusi vuotta meillä oli pelkät yleisvalaisimet. Nyt ajattelin huomioida sisustusvalaisimet jo valaistussuunnitteluvaiheessa ja miettiä paikat tarkemmin. Järkevin paikka valaisinpistorasialle ei välttämättä ole esim. keskellä makuuhuonetta. Sisustusvalaisimien lisäksi tulee toki yleisvaloja, jotka voivat olla melko huomaamattomat.

Valaistuksen suhteen olemme ajatelleet seuraavaa:
  • Keittiön kaapistoihin kiinteät led-valot, jotka antavat epäsuoraa valoa ylös ja alas
  • Porrasaukkoon näyttävä sisustusvalaisin tai useammasta valaisimesta koostuva ryhmä
  • Huomaamattomia yleisvalaisimia eri tiloihin
  • Portaisiin sisustusvalaisimien lisäksi esim. led-nauhat
  • Himmennysmahdollisuus ainakin olohuoneeseen
  • Liiketunnistin ainakin eteiseen ja sulkutilaan
  • Ulkovalaisimet ajastuksella
Kuvassa oleva Tapio Wirkkalan valaisin on ollut lapsuudessani mummolan olohuoneen nurkassa olevan pöydän yläpuolella. Sille haluaisin löytää kivan paikan uudesta kodista. Ruokapöydän päälle se on kuitenkin turhan pieni yksinään. Valaisimeen pitää myös ostaa vielä siihen kuuluva lamppu. Nyt siinä on ihan tavallinen hehkulamppu.

Mummolan aarteita: Tapio Wirkkalan valaisin

Norrman Copenhagenin Amp sopisi hienosti ruokapöydän päälle

Toinen ihana vaihtoehto ruokapöydän päälle olisi muutama tällainen.

Tala Vornoi I


Kahden kerroksen korkuinen tila porrasaukossa kaipaa katseenvangitsijaksi näyttävää valaisinta.


Norman Copenhagenin Bell-valaisin sopisi tuohon tilaan hienosti, joko useamman valaisimen ryhmänä tai sitten yksi iso valaisin keskelle porrasaukkoa. Mikäli päädymme useamman valaisimen ryhmään, pitää miettiä mikä olisi järkevä tapa laittaa valaisimet kattoon. 4-6 kpl valaisinpistorasioita ei välttämättä näytä hyvältä.

Norman Copenhagen Bell

Bell-valaisinta on neljää kokoa. Värejä on valkoinen, beige, harmaa ja musta.

Mikäli päädymme pohtimaamme stretch-kattoon, se mahdollistaisi huomaamattomat led-valaisinratkaisut sisustusvalaisimien lisäksi. Alla olevat kuvat ovat Ninapinnan sivuilta.





Ulkovalaisimia tulee katoksiin, terassille sekä pihalle korostamaan kiviä ja kallioita. Talon tyyliin sopisi hyvin ajattoman tyylikäs Ketosen Lumo-sarja, joita löytyy, niin seinä- sekä kattokiinnitteisinä että pylväsvalaisiminakin. Näiden lisäksi tulee mahdollisesti jotain huomaamattomia terassien kattoihin kiinnitettäviä valaisimia.
Ketonen Lumo seinä- ja pylväsvalaisin

Maahan tuleva valaisin sopisi hienosti korostamaan kallioita, joita tontillamme on. En kyllä osaa sanoa onko kallion juurella riittävästi pehmeämpää maata, jotta alla olevan kuvan mukaisen valaisimen saisi laitettua.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Iltalenkillä


Joskus on ihan pakko lähteä lenkille, jotta voi käydä vähän tontilla haaveilemassa. Vaihteleva kallioinen maasto tuo haasteita pihan suunnitteluun, mutta on mielestäni hienon näköinen. Tontille saadaan jäämään myös suuria mäntyjä ja muitakin puita. Risukkoa pitää toki vähentää tontilta, vaikka osan puista kaupunki kävi jo kaatamassa.

Näkymä tontin korkeimmalta kohdalta kadun suuntaan.

Talon eteläpuolelta tarvitsee vielä harventaa puita. Ehkä osa kivistäkin saadaan hyödynnettyä muualla, jotta saadaan myös tasaista pihaa.

Osan puista kaupunki on jo käynyt kaatamassa. Takapihaa täytyy hieman täyttää. Tähän saadaan varmaankin hyödynnettyä kaivusta ja louhinnasta jäävää maata.


Näkymä takapihalta talon suuntaan. Yläkerran lattian ja terassin korko on sama, kuin tuo korkein kohta kalliosta.

Takapiha


torstai 18. toukokuuta 2017

Asiaa ikkunoista ja ovista

Olin ajatellut meille suurelta osin kiinteitä ikkunoita mustilla karmeilla, sillä lähes kaikki ikkunat on mahdollista pestä ulkoa, maan tasalta tai terassilta käsin. Pidän kovasti kiinteiden ikkunoiden yksinkertaisista karmeista, jotka näyttävät todella hyviltä hirsiseinien kanssa. Lisäksi ovia on sen verran paljon, että tuuletuksen vuoksi ikkunoita ei varmasti tarvitse avata. Uskoisin että ikkunoiden pesukin on helpompaa, kun ei tarvitse availla suuria ikkunoita ja pestäviä pintojakin tulee vain kaksi ikkunaa kohden.


Honka Markissa oleva kiinteä ikkuna näyttää todella hyvältä hirsiseinässä.

Toisin kuin Markissa, olin ajatellut meidän karmien sävyksi mustaa sekä sisältä että ulkoa, joko täysin musta tai mustan harmaa.

Musta ja mustanharmaa RAL-värikartasta

Kuva Piklaksen kiinteästä ikkunasta

Kuva vastaavasta avattavasta ikkunasta

Kuten kuvista hyvin näkee kiinteissä ikkunoissa lasi jää kauniisti syvennykseen ja on ilmeeltään kauniin yksinkertainen. Avattavilla ikkunoilla tilasta tulisi hyvin erinäköinen. Varsinkin kun olin ajatellut, ettei olohuoneeseen tulisi varsinaisia verhoja ollenkaan, korkeintaan jonkinlaiset kaihtimet.


Myös ulkoapäin ikkunoiden pitää olla pelkistetyn näköiset kapeilla pielilaudoilla. Tämäkin kuva Honka Markista, jonka ulkonäkö miellyttää kovasti. Kaihtimien tarvetta on vaikea arvioida ennen talon valmistumista. Suoraa näkyvyyttä naapureista tai kadulta sisään ei korkeuserojen vuoksi ole. Joskus saattaa kuitenkin tarvita kaihtimia häikäisyn vuoksi. Tavallisia sälekaihtimia en kuitenkaan halua, eikä ne kyllä oikein toimisikaan kiinteiden ikkunoiden kanssa, kun tällöin niitä ei voi asentaa ikkunoiden väliin.

Pääovi tulee olemaan umpiovi ilman lasia, sillä oven oikealla sekä yläpuolella on ikkunat. Kaskipuun sivuilta olen löytänyt eniten itseäni miellyttävän oven. Tosin siinäkin valkoiset raidat sivuissa näyttävät ylimääräisiltä. Ehkä tämänkin saa yksivärisenä. Toinen hyvän näköinen vaihtoehto on Piklaksen Hirsi-malliston umpiovi, väriksi kuitenkin musta kuvasta poiketen. Vai olisiko puun värinen ovi kuitenkin kiva? Katoksen sisäpuolihan tulee todennäköisesti lehtikuusesta.


Kaskipuun Kouta ja Piklaksen Hirsi umpiovi

Alla on muutamia hyvän näköisiä ovia Pinterestistä poimittuna. Niissä on ikkunat oven vierellä kuten meillekin on tulossa. Oven lopulliseen väriin vaikuttaa kovasti se, mihin päädymme katoksen seinään tulevien paneeleiden suhteen. Perinteisen painikkeen sijaan tuollainen pitkä vedin olisi kyllä hyvän näköinen.



Mustat ikkunan karmit kuten meille on tulossa. Sopii hienosti tammioven kanssa. Kuva Pinterestistä.





keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Takan suunnittelua

Aluksi haaveenamme oli massiivinen takka-leivinuuni. Mietimme kuitenkin olisiko leivinuunille käyttöä. Meillä kun takka on ollut lähinnä tunnelman luoja ja sisustuselementti. Aloimme sitten pohtia kevyempää vaihtoehtoa. Takka on myös autotallin yläpuolella paikassa, johon ei ole mahdollista laittaa kantavaa seinää. Senkin vuoksi on järkevämpää valita hieman kevyempi takka.

Olohuoneessa on kohtuullisen vähän ehjää seinäpintaa suurien ikkunoiden vuoksi. Luonteva paikka takalle löytyikin saarekkeen päästä, josta se näkyy myös lasitetulle terassille. Arkkitehti oli piirtänyt takan erilleen saarekkeesta. Itselleni tuli kuitenkin heti mieleen takan yhdistäminen siihen. Ensimmäisellä käynnillä takkaliikkeessä pohdimme hieman normaalia ylemmälle tasolle nostettua takkaa kahteen suuntaan olevalla lasiluukulla ja tason alle jäävällä takkapuukololla.

Takan paikka saarekkeen päässä

Sitä hetken aikaa pohdittuani sain idean takasta, jossa tuli on keittiön tason korkeudella ja takan reuna jatkuu yhtenäisenä kivitasona keittiön saarekkeen kanssa. Schmidtin takkasydämistä tähän tarkoitukseen sopisi loistavasti kolmilasinen hissiluukullinen Schmidt Ekko U -malli. Takan alle eli saarekkeen jatkoksi haluaisin vielä kolon takkapuille.


Visioni mukaista takkaa ei Googlen kuvahaullakaan löytynyt. Ei siis ainoaakaan kuvaa, jossa takka olisi saarekkeen jatkona. Ainoastaan alla olevan kuvan mukainen takka on vähän sinne päin. vaikka sekään ei varsinaisesti jatku keittiön tasolle. Takan luukku vaikuttaa kuitenkin mittasuhteiltaan sopivalta miettimääni takkaan. Siinä sivulasit sekä etulasi ovat suunnilleen samankokoiset.


Kuvahaulla löytynyt takkakuva virolaisen takkakaupan sivuilta

Tämä kuva mukanamme lähdimme uudelle käynnille takkakauppaan kysymään olisiko se edes mahdollista toteuttaa. Ja olihan se. Kuvissa on luonnos tästä hieman tavallisuudesta poikkeavasta takkaratkaisusta mustana sekä valkoisena.


Saarekkeeseen yhdistetty takka mustana

Saarekkeeseen yhdistetty takka valkosena


Suunnitelma keittiön sijoittelusta

Takkapuiden paikat täytyy vielä miettiä. Luonnoksessa ne eivät näytä ihan niin hyvältä kuin olin ajatellut. Olin suunnitellut koloa vain takan alle, mutta siitä jää turhan pieni. Ehkä kivemman näköinen ratkaisu olisi takka ilman koloa ja sitten joku erillinen kori puille.

Saarekkeelle ja takalle varattu tila on kokonaisuudessaan noin 90 cm syvä ja 360 cm pitkä. Takkakin pitää siis suunnitella hyvissä ajoin, jotta saamme suunniteltua siihen liittyvän saarekkeen. Saarekkeeseen on suunniteltu kaappeja vain keittiön puolelle ja olohuoneen puolelle olisi tarkoitus laittaa paikka korkeille jakkaroille.


Kuvista näkee vähän huonosti, mutta kivitaso siis jatkuu yhtenäisenä takan reunalta saarekkeeseen. Kolmilasisen luukun ansiosta tuli näkyy lasitetulle terassille, olohuoneeseen sekä keittiöön. Takka on siis vähän kuin nuotio keittiön tasolla.