tiistai 9. toukokuuta 2017

Lasten huoneet

Vanhempi 6-vuotias tyttö on innokas suunnittelemaan taloa (äitiinsä tullut siis) ja hän on kovasti suunnitellut omaa huonettaankin. Siitä tulee kuulemma metsähuone. Olin odottanut, että pikkuprinsessat haaveilevat pinkistä prinsessaunelmasta, mutta tämä idea metsähuoneesta on kyllä enemmän äidinkin mieleen. Olinhan muutenkin ajatellut jättää kaikissa makuuhuoneissa hirsiseinät puun värisiksi. Vain tummumista ehkäisevä vaha pintaan. Kaikkia väliseiniä ei kuitenkaan tulla tekemään hirsipaneelista, joten ehkä tasaiseksi maalatulle seinälle voi laittaa tytön toivomat seinätarrat. Pienempi 4-vuotias ei juurikaan keksinyt omia ideoita,  vaan siskon suunnitelmia kuunnellessaan hänkin halusi metsähuoneen.

Isommalla tytöllä oli melko yksityiskohtaisiakin toiveita:
  • Metsäpeitto (Ikean eläinaiheiset lakanat meiltä jo löytyykin ja näistä taisi koko idea huoneelle tulla)
  • Metsän eläimiä, sekä leluja että seinätarroja
  • Vihreä nurmen näköinen matto
  • Ikkunasta näkyy metsä, jota voi katsella aamulla herätessä 
  • Puun väriset seinät
  • Askartelupöytä
Ensimmäisessä luonnosversiossa makuuhuoneissa oli puolen seinän pituiset kaapistot. Arkkitehti ehdotti kuitenkin ranskalaisia parvekkeita, joista tykkäsimme, emmekä halunneet niistä luopua. Alla olevan kuvan mukaisella ratkaisulla ehjää seinäpintaa jäi kuitenkin turhan vähän ja päätimme muuttaa suunnitelmaa kaappien osalta.
Ensimmäinen suunnitelma lasten huoneista

Ajattelin että pöydän yhdistäminen vaatekaappiin selkeyttäisi ja helpottaisi huoneen sisustusta. Tässä vaihtoehdossa ranskalaisten parvekkeiden ovetkin jäävät sopivaan paikkaan ja ehjää seinätilaa jää enemmän.

Toinen suunnitelma lasten huoneista

Vale Äiti-blogissa näin samantyyppisen pöytäratkaisun, kun mitä olin itse miettinyt lasten huoneisiin. Tämä kuva on Lauri Ylösen talosta, jota on esitelty monissa muissakin blogeissa. Pohdin että kuvan mukaisen sijoittelun lisäksi yläkaappeja voisi lisätä toisen rivin alemmas. Alemmat kaapit voisivat olla normaalien yläkaappien syvyisiä eli noin 30 cm. Sen alareunaan saisi laitettua työskentelyvalon, esim. led-nauhan. Pöydän taustalevyyn tai kaappien sivuun ajattelin laittaa myös pistorasioita, ettei johtoja tarvitse viedä pöydän alle. Tällaisessa kaappiratkaisussa mahtuisi säilyttämään vaatteet, koulutarvikkeet, askartelutarvikkeet sekä lelut.


Ruokakomero ja keittiö

Talon suunnittelu alkoi oikeastaan keittiöstä, joka on yksi kodin tärkeimmistä tiloista. Siihen kohdistui myös eniten toiveita. Heti suunnittelun alussa iselleni syntyi idea keittiön yhteyteen tulevasta ruokakomerosta, jonka voisi erottaa keittiöstä seinään sisään menevällä liukuovella.

Ruokakomeron ideana on, että sinne saa lisää pakastintilaa ja lisäksi tasotilaa, jolla mm blenderi, sauvasekoitin, leivänpaahdin ja pienkodinkoneet voivat olla jatkuvasti käyttövalmiina. Tällöin varsinainen keittiö näyttää siistiltä, eikä tavaroita tarvitse kaivella jatkuvasti kaapeista.


Pohjakuva, jossa näkyy ruokakomeron sijoittelu

Muita toiveita keittiön suunnitteluun olivat:
  • Väritys hillittyä mustaa ja valkoista sillä takaseinä on jäämässä puun väriseksi
  • Saareke, joka yhdistyy takkaan
  • Saarekkeessa on vain allas ja toisella puolella tilaa jakkaroille. Ei siis kaappeja olohuoneen puolelle
  • Tasojen materiaali kiveä tai komposiittia
  • Allas alta kiinnitettynä tasoon
  • Takaseinälle integroidut jääkaappi ja pakastin tai kaksi jääkaappipakastinta sekä liesi
  • Keittiön ilme pidetään kalustemaisena ja keveänä sillä se on osa olohuonetta
  • Ruokakomeroon paljon tasotilaa sekä täyskorkea pakastin
  • Ruokakomeron yläkaapit voivat ulottua kattoon asti
Pohjakuvasta poiketen takka on tulossa kiinni saarekkeeseen. Takan esittelen tarkemmin, kun saamme siitä suunnitelmat valmiiksi. Ratkaisusta on kuitenkin tulossa hieman tavallisuudesta poikkeava. Tässä muutamia ensimmäisiä keittiösuunnitelmia, joista olemme saaneet. Hienon näköisiä, vaikka pientä muokkausta ne vielä vaativatkin.



Itseäni miellyttää alimman kuvan mukainen ratkaisu, jossa olohuoneen puolella ei ole kaappeja, vaan saarekkeen ääressä voi istua jakkaroilla. Molemmissa kuvissa on omalla tavallaan kivan näköiset hanat. Nähtäväksi jää päädymmekö ensimmäisten kuvien mukaiseen suureen hanaan vai mustaan hillitympään malliin. Kivan näköinen musta hana ulosvedettävällä juoksuputkella löytyy ainakin Blancolta. Siinä ei tosin ole astianpesukoneventtiiliä.

Blanco LINUS-S

Keittiösuunnittelu siis jatkuu vielä. Se mihin takan väriin päädymme vaikuttaa paljon myös keittiön väreihin. Takasta ei tule ainakaan slammattua valkoista hankalan puhdistettavuuden vuoksi. Olen miettinyt mustaa takkaa sekä saareketta ja muuta keittiötä valkoisena.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Julikisivukuvat ja ilmansuunnat

Talon suunnittelussa ilmansuunnat on tärkeää ottaa huomioon. Katu on aamuauringon puolella idässä. Tässä vielä kuva tontista, jotta ilmansuunnat hahmottuvat paremmin. Kovin vilkasta liikennettä ei kadulla ole, sillä päättyvän tien varteen on tulossa 10 omakotitaloa. Tontin eteläpuolella oleva katu on myös päättyvä. Sen toiselle puolelle on tulossa kaksi taloa, mutta ne ovat noin 6 metriä alempana kuin meidän yläkerta. Välissä on kadun lisäksi metsäinen puistoalue. Tontin pohjoispuolella, metsikön takana, alkaa Keskuspuisto ja sen lenkkipolut.



Idän puolelle halusimme terassin, johon on käynti keittiöstä. Kadun puolelle sijoitettiin myös käynti autotalliin sekä luonnollisesti pääovi. 

Talon ulkonäön kannalta on tärkeää, että kellari päällystetään hirsipaneelilla, eikä varsinaisen hirsiseinän ja paneelin raja jää näkyviin, vaan jatkuu yhtenäisenä. Myös parvekkeen alareuna ja sisäänkäyntikatoksen reuna tulee jatkua yhtenäisenä. Taloon tulee noin 270 mm korkeaa painumatonta hirttä ja samannäköistä hirsipaneelia. Kuvasta poiketen olimme ajatelleet pystysuuntaan asennettua lehtikuusta sisäänkäyntikatoksen alle jääviin puuosiin. Parvekkeen kaiteet ovat mustat pinnakaiteet ja julkisivusta tulee väritykseltään hieman kuultava musta. Näillä valinnoilla ilmeestä tulee ajattoman moderni perinteisen näköisestä harjakatosta huolimatta.

Kadun puoleinen sivu on itään päin

Pohjoisen puolella on ainoa heti rajan takana oleva naapurimme. Tälle puolelle taloa tulee yläkertaan makuuhuoneet ja alakertaan kodinhoitohuone omalla sisäänkäynnillä, pukuhuone sekä sauna. Ovikatoksen pystyrimat ajattelimme tehdä lehtikuusesta.
Makuuhuoneiden ranskalaiset parvekkeet ovat pohjoiseen päin

Lännen puolella on suurin osa pihastamme. Sinne tulee myös suuri terassi, josta osa on lasitettua. Terassin vieressä on myös paikka ulkoporeammeelle.

Takapiha ja sen katettu terassi on länteen päin


Etelä-päädyssä on kellarikerroksen korkeudella säilytyspaikka polkupyörille. Polkupyöräkatoksen rimoitus tehdään myös lehtikuusesta. Päädyn terassin kautta on kulku takapihalta etupuolen terassille. Kaikkein suurimmat ikkunat eivät ole etelään päin ja lisäksi keittiö-olohuonetilaa kiertää katettu terassi, joka hieman varjostaa ikkunoitta peittämättä kuitenkaan näkymää.

Talo etelästä päin katsottuna

tiistai 2. toukokuuta 2017

Pohjakuvat

Tässä postauksessa tulee pohjakuvat, joilla lähdetään kilpailuttamaan talopakettitoimittajia. Tontti, tai lähinnä kuvissakin näkyvä plt-2-alueen raja, määräsi paljolti talon muodon. Lisäksi autotallin ovet haluttiin katon alle. Näin syntyi luontevasti terassi talon idän puoleiseen etuosaan.

Autotallista pääsee sisään määräysten vuoksi tehdyn sulkutilan läpi. Jotta sulkutila ei jäisi hukkatilaksi, ajattelimme tehdä sinne koko seinän korkuiset hyllyt kenkien säilytystä varten. Varsinaiseen eteiseen on tarkoitus laittaa jokin kevyt naulakko ja penkki. Pääosa ulkovaatteista säilytetään kuitenkin kodinhoitohuoneen kanssa samaa tilaa olevassa arkieteisessä. Toisen sisäänkäynnin yhteyteen tehdään jonkinlainen kurasyöppö. Lisää tiloista ja niiden suunnittelusta kerron jokaisesta tilasta erikseen tehdyissä postauksissa.


Yläkerrasta löytyy suurin osa varsinaisista asuintiloista. Lähtökohtana tilan suunnittelulle oli avokeittiö saarekkeella sekä sen takaa löytyvä ruokakomero. Makuuhuoneisiin käyntiä ei haluttu suoraan olohuoneesta.


Tärkeä osa pihaa on koko olohuoneen ympäri kiertävä terassi. Ilta-auringon puolella on vielä lasitettu terassi, johon kuljetaan suuren liukulasioven kautta. Saarekkeen yhteyteen tehtävän takan tuli näkyy myös terassille. Terassin viereen on tulossa myös paikka paljulle.

Luonnosversioita


Talomme on suunnitellut arkkitehti Virpi Pääjärvi. Ulkopuolen suhteen annoimme hänelle vapaammat kädet, kuin sisätilojen suunnittelussa. Heti ensimmäinen saamamme luonnos oli hyvin lähellä sitä, mitä lähdimme hakemaan. Nämä kuvat eivät vastaa vielä lopullista väriä, joka tulee olemaan mustaa yhdistettynä käsittelemättömään puuhun ja lehtikuuseen.

Halusimme kuitenkin kokeilla vielä miltä talo näyttäisi jos etupuolta ja päätyä kiertäisi terassi, joka yhdistyisi takapihan terassiin. Meidän mielestä tämäkin näytti oikein hyvältä. Lisäksi terassi aamuauringon puolella idässä tuntui hyvältä ajatukselta. Terassin ansioista suuriin ikkunoihin saatiin myös varjoa estämättä kuitenkaan näkyvyyttä.


Arkkitehti teki kuitenkin vielä pari erilaista ehdotusta. Ensimmäisessä niistä etupihan terassi oli tehty erillisellä lipalla. Meidän makuumme oli kuitenkin enemmän edellisen kuvan kaltainen yhtenäinen katto.


Pulpettikattoisena talo näytti täysin erilaiselta. Vaikka tämäkin näyttää todella hyvältä, halusimme pysyä harjakatossa. Pulpettikaton lappeiden suunnat olisivat myös rajanneet aurinkosähkön pois vaihtoehdoista.


Lopulta päädyimme toisen ehdotuksen mukaiseen versioon. Tässä on muutettu lähinnä talon päätyä avartamalla sitä. Lisäksi ikkunoihin on tullut pieniä muutoksia ja etuterassin oven paikkaa on muutettu. Laitetaan siis lopullisesta versiosta vielä kuva joka suunnalta.


Makuuhuoneet ovat talon pohjoispäädyssä. Kaikkiin kolmeen makuuhuoneeseen tulee ranskalaiset parvekkeet: Aikuisten huoneeseen pariovilla ja lasten huoneisiin yhdellä ovella sekä viereen tulevalla ikkunalla.

Ilta-auringon puolelle takapihalle tulee lasitettu terassi sekä mahdollisesti palju ja reilusti kattamatonta terassia. Terassi on tontin korkeimman kohdan kanssa samalla tasolla ja terassi jatkuukin siis kalliona.





Tontin haasteet ja mahdollisuudet pihan suunnittelussa

Tonttivalinnassa oli haluamallemme alueella tarjolla muutamia tasamaatontteja ja suurin osa rinnetontteja. Meidän valintavuorolla tasamaatonteista oli jäljellä enää yksi. Olimme kuitenkin päätyneet jo tontteja järjestykseen numeroidessa tähän 1088 neliöiseen kallioiseen rinnetonttiin, joka tuo toki omat haasteensa suunnitteluun, mutta on valmiina varmasti hienon näköinen.

Kuva tontilta joulukuussa 2016 ennen kaupungin tekemää puiden kaatoa.

Me emme varsinaisesti ole viherpeukaloita, joten pihan tulisi olla helppohoitoinen. Tontti on metsäinen ja kivikkoinen. Suuri osa siitä tuleekin jäämään luonnontilaiseksi. Tämän määrää jo rakennustapaohjekin. Tontilla suuri osa on plt2-aluetta, joka tulee säilyttää metsäisenä.


Tässä suora lainaus rakennustapaohjeesta koskien plt-2-aluetta: " Plt-2-alueet ovat istutettavia tontin osia, joilla oleva kasvillisuus tulee säilyttää. Nämä alueet liittyvät ympäröiviin metsiin, ja ovat siten myös välittäviä vyöhykkeitä rakennetun ympäristön ja luonnonmetsän välissä. Alueen osan ei tarvitse olla luonnontilainen, vaan sitä voi käsitellä metsäpuutarhana. Kasvilajistossa suositaan viereisen metsän puu-, pensas- ja maanpeitelajistoa, joista voi käyttää myös koristelajeja. Plt-2-alueille ei  saa rakentaa  rakennuksia. Maastoa kunnioittavat ja siihen kevyesti liittyvät  rakenteet, esimerkiksi terassit, voivat olla mahdollisia."

Oman haasteensa pihan suunnitteluun tuo myös rakennustapaohjeessa kohta, jossa sanotaan että nurmettomien käytävien ja kulkureittien tulee olla ensisijaisesti hiekka- tai kivituhkapäällysteisiä. Kovien, vettä läpäisemättömien päällysteiden käyttöä tulee välttää. Lisäksi käytettäessä betoni- tai luonnonkivipäällysteitä saumavälien tulee olla leveät ja nurmetetut. Suurimman haasteen ohje tuo pihan kadunpuoleisen osan suunnitteluun. Hiekka tai kivituhkapäällyste ei tule kysymykseen varsinkaan autotallin ja sisäänkäynnin edessä.



Esimerkkikuvat rakentemistapaohjeesta, joka löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Korkeuseroa tontilla on reilu kolme metriä. Alakertaan pääsee siis katutasolta ja yläkerran terassit ovat korkeimman kohdan kanssa samalla korolla. Tontin korot pyritään säilyttämään nykyisen mukaisina. Vain tontin takaosan matalimpaan osaan tarvitaan hieman täyttöä. Rakennustapaohje sanoo että tontin korot tulee liittää luontevasti ilman selkeitä näkyviä pengerryksiä ympäröivään maastoon ja naapuritontteihin. Matalat tukimuurit ovat kuitenkin sallittuja.

Näiden pohjalta syntyi ajatuksia pihasta ja toivoisimmekin että:
  • Talon etupuoli ja talon seinustat joko liuskekivestä tai jostain vettä läpäisevästä betonikivestä
  • Talon ympärillä isot terassit
  • Paljulle paikka terassin yhteyteen
  • Rajoille ei suoria pensasaitoja vaan havupuita näkyvyyttä suojaamaan
  • Tontti pidetään metsäisen näköinen
  • Nurmikkoa voi olla vähän takapihan puolella (ei välttämätöntä)
  • Rinteet ja osa muutakin pihaa päällystetään kuntalla
  • Pihan rakentamisessa voidaan hyödyntää louhetta ja kiviä, joita löytyy tontilta
  • Terassien lisäksi haluamme pihalle kattamattoman nuotiopaikan tulen tekoa varten
Vaihtoehdoksi liuskekivelle on löytynyt muutamia vaihtoehtoja talon edustan tekemiseen. Näistä yhtenä esimerkkinä Ruduksen Louhi-kivi josta löytyy lisätietoa täältä.


Mielestäni louhikivi sopii tyyliltään hyvin metsäiseen maisemaan, kuten yllä olevassa kuvassakin. Mieluiten kuitenkin saumaisin sen hikalla, joskin niin karkealla että se edelleen läpäisee vettä, mikäli tuohon päädymme. Monissa kuvissa sitä on käytetty myös talon seinustojen rajaamiseen. Mielestäni siinäkin siistimpi vaihtoehto, kuin usein käytetty kivimurske.

Kuva lainattu Suomen asuntomessujen sivulta

Yllä olevassa kuvassa on käytetty kunttaa ja havukasveja myös heinäseipäistä tehty aita on kivan näköinen. Saattaisi sopia myös meidän pihaan hieman matalampana versiona, joskaan kaikille sivuille aitaa ei edes tarvita. Jotenkin haluaisin kuitenkin kevyesti rajata kaupungin puistoaluetta pihasta. Tiivistä suorassa rivissä olevaa pensasaitaa siihen ei kuitenkaan mielestäni tarvita, eikä se sovi pihan tyyliinkään.

Alla olevissa kuvissa on esimerkkejä kivan näköisistä nuotiopaikoista, jotka sopivat ympäröivään metsäiseen pihaan.






Muista blogeista bongattua

Tonttiarvonnan ratkettua alkoi ahkera rakennusblogien, Pinterestin ja Googlen kuvahaun selailu. Tässä koottuna muutamia loistavia ideoita, joista osa saattaa päätyä meidänkin taloomme:

Vakavassa harkinnassa on mustat väliovet, joita on näkynyt paljon sisustuslehdissä ja Pinterest-kuvissa. Niistä yhdistettynä valkoiseen seinään löytyy kuvia ainakin Linnuntie 8-blogista:



Useissa blogeissa on kehuttu Haapsalu Uksetehtaan ovia. Valikoimista löytyykin normaalien väliovien lisäksi haluamamme seinän sisään menevät liukuovet, joita on tulossa mm ruokakomeroon sekä eteiseen ja pukuhuoneeseen. Kävimmekin joululomalla Tallinnassa tarkoituksenamme mennä Uksetehtaan myymälään, mutta paikka oli kiinni välipäivinä, joten käynti jäi tekemättä.

Uksetehtaalta saa myös hyvän näköiset huultamattomat ovet, joita on esitelty ainakin Kaksi Savua -blogissa.

Hauska idea hiukan normaalia huomaamattomampiin ovilistoihin löytyy Villa luova-blogista.



Pieni juttu koko rakennusprojektissa mutta onhan tämä Spore ovikello nyt hyvän näköinen verrattuna perus ovikelloon. Ovikellosta kerrottu tarkemmin TillinTalo-blogissa:



Pinnakaiteita taloomme on tulossa sekä sisälle että ulos. Kaiteita olen googletellut sekä katsellut Pinterestistä paljon. Seuraava talo-blogista löytyikin tarpeisiimme sopivan tyyliset portaat ja kaiteet sekä sisään että ulos. Kommenteista löytyy tieto että ulkokaiteet on toimittanut Puutuli:




Suo Kuokka ja Talo-blogissa on kivan näköiset portaat, jotka ovat päällystetty kokolattiamatolla. Meillä oli ajatuksissa laittaa alakerran avoimeen aulatilaan kokolattiamattoa, mutta ehkä portaatkin voisi päällystää samalla matolla.



Puuta ja kiveä-blogissa oli ihanan näköinen puuritilä kylpyhuoneessa. Itselleni tuli kyllä mieleen yhdistää tämä Koti rakennetaan tunteella-blogin ideaan arkieteisestä tavallisella lattiakaivolla ja kuramatolla. Puuta toimivampi ratkaisu kuraeteisessä saattaisi olla komposiitti. Meidän kuraeteisestä tullaan kulkemaan saunalta ulkoporeammeelle, joten ehkä komposiitti tai puu olisi kuramattoa mukavampi paljaiden jalkojen alla.


Puuritilä jalkojen alla tuo kylpyhuoneeseen tunnelmaa


Näiden lisäksi hyviä ideoita löytää Raksakimppa-ryhmästä sekä Hirsitalojen rakentajista. Siellä näin joskus hienon rimakaton näköisen katon, joka oli toteutettu Konton akustiikkalevyistä, jotka oli sahattu riman muotoisiksi. Tämä saattaisi sopia myös meidän korkeampaan olohuone-keittiö-tilaan poistamaan kaikumista. Kuvaa katosta ei nyt ole mutta näytti mielestäni paremmalta kuin perinteiset neliön muotoiset akustiikkalevyt. Kiinnitys tapahtuu rakennusliimalla. Jos alustan maalaisi mustaksi, niin ehkä syntyisi vieläkin enemmän rimakaton näköistä pintaa.

Betonilattioita on esiintynyt myös monissa blogeissa. Ensin ajattelin, ettei meille ainakaan sellaista tule, mutta pohdittuani eri vaihtoehtoja alkoi betonilattia tuntua houkuttelevalta. En haluaisi ruokapöydän alle parkettia, mutta kun ruokapöytä tulee olohuoneen puolelle, niin ei sitä oikein  saa rajattuakaan järkevän näköisesti. Tästä syntyi sitten idea yhtenäisestä pinnasta, jonka toteutukseen on löytynyt muutamia vaihtoehtoja: Epoksi, uretaani, hartsi, betoni tai mikrosementti. Vielä emme tiedä mihin päädymme, mutta yksi kauniin näköinen betonilattia löytyy Musta Ovi-blogista.