keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Julikisivukuvat ja ilmansuunnat

Talon suunnittelussa ilmansuunnat on tärkeää ottaa huomioon. Katu on aamuauringon puolella idässä. Tässä vielä kuva tontista, jotta ilmansuunnat hahmottuvat paremmin. Kovin vilkasta liikennettä ei kadulla ole, sillä päättyvän tien varteen on tulossa 10 omakotitaloa. Tontin eteläpuolella oleva katu on myös päättyvä. Sen toiselle puolelle on tulossa kaksi taloa, mutta ne ovat noin 6 metriä alempana kuin meidän yläkerta. Välissä on kadun lisäksi metsäinen puistoalue. Tontin pohjoispuolella, metsikön takana, alkaa Keskuspuisto ja sen lenkkipolut.



Idän puolelle halusimme terassin, johon on käynti keittiöstä. Kadun puolelle sijoitettiin myös käynti autotalliin sekä luonnollisesti pääovi. 

Talon ulkonäön kannalta on tärkeää, että kellari päällystetään hirsipaneelilla, eikä varsinaisen hirsiseinän ja paneelin raja jää näkyviin, vaan jatkuu yhtenäisenä. Myös parvekkeen alareuna ja sisäänkäyntikatoksen reuna tulee jatkua yhtenäisenä. Taloon tulee noin 270 mm korkeaa painumatonta hirttä ja samannäköistä hirsipaneelia. Kuvasta poiketen olimme ajatelleet pystysuuntaan asennettua lehtikuusta sisäänkäyntikatoksen alle jääviin puuosiin. Parvekkeen kaiteet ovat mustat pinnakaiteet ja julkisivusta tulee väritykseltään hieman kuultava musta. Näillä valinnoilla ilmeestä tulee ajattoman moderni perinteisen näköisestä harjakatosta huolimatta.

Kadun puoleinen sivu on itään päin

Pohjoisen puolella on ainoa heti rajan takana oleva naapurimme. Tälle puolelle taloa tulee yläkertaan makuuhuoneet ja alakertaan kodinhoitohuone omalla sisäänkäynnillä, pukuhuone sekä sauna. Ovikatoksen pystyrimat ajattelimme tehdä lehtikuusesta.
Makuuhuoneiden ranskalaiset parvekkeet ovat pohjoiseen päin

Lännen puolella on suurin osa pihastamme. Sinne tulee myös suuri terassi, josta osa on lasitettua. Terassin vieressä on myös paikka ulkoporeammeelle.

Takapiha ja sen katettu terassi on länteen päin


Etelä-päädyssä on kellarikerroksen korkeudella säilytyspaikka polkupyörille. Polkupyöräkatoksen rimoitus tehdään myös lehtikuusesta. Päädyn terassin kautta on kulku takapihalta etupuolen terassille. Kaikkein suurimmat ikkunat eivät ole etelään päin ja lisäksi keittiö-olohuonetilaa kiertää katettu terassi, joka hieman varjostaa ikkunoitta peittämättä kuitenkaan näkymää.

Talo etelästä päin katsottuna

4 kommenttia:

  1. Hei, minäpäs jään seuraamaan tätä teidän projektia kun rakennamme itsekin rinnetaloa ja tulemme varmaan osin samoja ongelmia pohtimaan. Hirsi- tai jopa clt-taloa kovasti suunniteltiin alussa mutta sitten päädyttiin tekemään koko runko kivestä, blogistamme löytyy lisää tietoa mikäli kiinnostaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Se taitaa olla koko blogin ensimmäinen. Hienolta näyttää teidänkin talo. Mielenkiinnolla seurailen rakennusvaiheessa olevia taloja. Oma kun on vasta suunnitteilla.

    VastaaPoista
  3. Meillä kellarillinen talo runko pystyssä. Betonielementtitalo.blogspot.fi tai google koti kalliopiha. Onnea projektiin Teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun blogia olenkin seurannut. Kiinnostaa siksikin kun olemme itse harkinneet betonielementtikellaria. Kellaritarjouksia päästään pyytämään kun talopakettiasia ratkeaa. Onnea teidänkin projektiin!

      Poista